Tutkimus

Syrjäytymisen sukupuoli Pohjois-Suomessa

Lue Lapin yliopiston Kide-lehdestä hankkeen tutkijoiden Irmeli Kari-Björkbackan ja Riitta Uusisalmen kirjoittama teksti Syrjäytymisen sukupuoli Pohjois-Suomessa (sivut 32-33).

Teknologian sukupuoli

Digitalisaatio ja teknologia ovat jo suurelta osin arkipäiväistyneet huomaamattomiksi ihmisten rinnalla oleviksi asioiksi. Niin kotona, työpaikalla kuin vapaa-ajalla ympäriltämme löytyy teknologisia laitteita ja digitaalisia palveluita, joita käytämme suvereenisti. Herätyskello (nykyään usein älypuhelimen yhteydessä), kahvinkeitin, jääkaappi ja auto ovat vain muutama esimerkki monille tutuista teknologisista kohtaamisista aamulla, ennen työpaikalle saapumista. Tietokone tai älypuhelin ovat useissa ammateissa korvaamattomia apureita ja työn mahdollistajia. Teknologiaksi mielletään usein vain uusimmat laitteet, kuten älypuhelimet, mutta teknologiaa on myös esimerkiksi pyykinpesukone, pölynimuri, auto ja polkupyörä sekä monet muut arkiset asiat, joiden olemassa oloon kiinnitetään huomiota lähinnä silloin, kun ne menevät rikki.

Vaikka teknologia ja digitalisaatio koskettavat jokaista kansalaista, ovat ne kuitenkin sukupuolittuneita. Teknologia nähdään usein miehisenä osa-alueena. Miesten kiinnostus ja osaaminen teknologiaa kohtaan on normi. Vastaavasti taas nainen on vieras teknologian maailmassa. Keskustelussa teknologiasta naiset joutuvat usein ilmaisemaan mieltymyksenä teknologiaan sanomalla sen ääneen. Vastaavasti taas miesten oletetaan automaattisesti olevan kiinnostuneita teknologiasta. (Peteri 2006.) Myös puheen tasolla teknologinen osaaminen voidaan sukupuolittaa. Miesten teknologinen osaaminen on jotain itsestään selvää, mutta naisten teknologisia taitoja kutsutaan ”näpräämiseksi” ja ”värkkäämiseksi”. Naisten taidot mielletään sorminäppäryydeksi, eikä niitä nähdä teknologisena lahjakkuutena tai asiantuntijuutena vaan kiinnostuksena aiheeseen. (Peteri 2006.)

Naisten maailmaan liitettäviä laitteita, kuten kodinkoneita, ei aina edes tunnisteta teknologiaksi, joten naiset eivät välttämättä tunnista hallitsevansa teknologioita. Naisten teknologian osaaminen nähdään pikemminkin kotiaskareiden hallintana: silittämisenä, imuroimisena, astioiden ja pyykin pesuna, monitoimikoneiden käyttämisenä. On huomattu, että kodinkoneiden hallintaa ei mielletä teknologiseksi taidoksi vaan kyse on kiinnostuksesta ja pitkäjännitteisyydestä, jolloin kuka tahansa asiasta kiinnostunut voi sen hallita. (Peteri 2006.) Naisen rooli teknologiakulttuurissa näyttäisi olevan varsin rajattu ja pelkistetty.

2000-luvun alussa on tutkittu, että naiset käyttävät Suomessa teknologiaa miehiä enemmän (Vehviläinen 2001). 2010-luvulla teknologian kasvaessa ja saadessa laajemman sijan ihmisten arkisessa elämässä, voidaan todeta, että sekä miehet että naiset käyttävät ja tarvitsevat teknologiaa. Esimerkiksi Tilastokeskuksen tekemistä vertailusta voidaan huomata, että miesten ja naisten internetin käytössä ja nettiasioimisessa ei ole prosentuaalisesti suuria eroja (Tilastokeskus 2018).

Huolimatta teknologian käytön yleisyydestä, ammatillinen koulutus teknologian saralla on edelleen segregoitunut. Tietojenkäsittelyn ja tietoliikenteen sekä tekniikan alalla opiskelijoista alle 20 prosenttia on naisia sekä toisen asteen, että korkea-asteen koulutuksissa (Tilastokeskus 2018). Digitalisaation rooli työelämässä kuitenkin kasvaa merkittävästi. Esimerkiksi naisvaltaisista aloista sosiaali- ja terveysalalla tapahtuvat uudistukset ovat pitkälti digitaalisia (Tikkala 2017). Tällöin alalla työskentelevien teknologian tuntemuksen merkitys korostuu.

Teknologiaa ei voida pitää enää miesten juttuna ja miehisenä maailmana. Myös naiset hallitsevat teknologian käytön ja omaavat teknologista asiantuntemusta. Nuorilta kysyttäessä digitaalisten taitojen tärkeydestä, ei sukupuolten välillä huomattu eroa (Byman ym. 2017). Yhteiskunnan toimintojen ja palveluiden digitalisoituessa yhä voimakkaammin, jokaisen on tärkeää osata perusvalmiudet digitalisaatiosta ja teknologiasta.

Lähteet
Byman, R., Korhonen, T., Sintonen, S., Vesterinen, O. & Kynäslahti, H. (2017) Nuorten käsitykset digitalisaation tärkeydestä. Teoksessa Pekkarinen, E. & Myllyniemi, S. (toim.) Opin polut ja pientareet. Nuorisobarometri 2017. Valtion nuorisoneuvosto, Nuorisotutkimusseura, 149-159.
Peteri, V. (2006) Mediaksi kotiin. Tutkimus teknologioiden kotouttamisesta. Tampere university press, Tampere.
Vehviläinen, M. (2001) Naisten tietotekniikkaryhmät. Teoksessa Uotinen, J., Tuuva, S., Vehviläinen, M. & Knuuttila, S. (toim.) Verkkojen kokijat. Paikallista tietoyhteiskuntaa tekemässä. Gummerus, Helsinki, 166-188.
Tilastokeskus (2018) Sukupuolten tasa-arvo Suomessa 2018. http://www.stat.fi/tup/julkaisut/tiedostot/julkaisuluettelo/yyti_sts_201800_2018_19722_net.pdf (luettu 19.12.2018)
Tikkala, L. (2017) Sosiaalityön asiantuntijuus digitalisaatiossa. Teoksessa Kivistö, M. & Päykkönen, K. (toim.) Sosiaalityö digitalisaatiossa. Lapin yliopiston yhteiskuntatieteellisiä julkaisuja C. Työpapereita 58, Lapin yliopisto, Rovaniemi, 43-57.

Riitta Uusisalmi

Luonnon merkitys syrjäytymisessä ja osallisuudessa

Lapin ja Kainuun metsäiset maakunnat ovat monelle kävijälle tuttu näky ja mieltä rauhoittava paikka. Vaihtelevat vuodenajat tarjoavat erilaisia kokemuksia ja elämyksiä metsässä liikkujalle, olipa kyseessä sitten satunnainen samoilija, patikoija, vaeltaja, marjastaja, kalastaja, metsästäjä tai sienestäjä. Usein yleisessä keskustelussa Lapista ja Kainuusta puhuttaessa puhutaan erityisesti korpimetsistä ja aavoista soista. Monille paikallisille luonto tarjoaakin oman mielenmaiseman ja paikan, jossa tuntee olevansa kuin kotonaan.

Tutkimuksissa on todettu, että ihmisten mielipaikat liittyvät usein luontoon. Mielipaikassa ihminen rentoutuu, rauhoittuu ja virkistäytyy. Stressaantuneilla ihmisillä stressitaso laskee ja ahdistuneisuus lievittyy. (Salonen, 2012.) Ihminen voi luonnossa hyvin. Luontoa hyödynnetään kuntouttavassa toiminnassa, eläinterapiana, kotouttamisessa, ekopsykologiassa, puutarhaterapiassa ja hyvinvointimatkailussa. Sanotaan, että luonnossa ihmisen sielu lepää. Ihminen rauhoittuu ja saa levollisen mielen liikkuessaan luonnossa.

Kiinnostus luonnon hyödyntämiseen hyvinvointia lisäävänä ja kuntouttavana hoitomuotona on kasvanut 2000-luvulla ympäri Eurooppaa. Luontoa ja luontolähtöisiä menetelmiä hyödyntäviä erilaisia hyvinvointi- ja terveyspalveluja sekä hoitomuotoja kutsutaan Green Care -toiminnaksi. Green Care -toiminnassa tarkoituksena on soveltaa luontomenetelmiä vaikeassa elämäntilanteessa tai syrjäytymisvaarassa olevien kuntoutukseen, hoitoon, ohjaukseen tai terapiaan. Menetelmien avulla hoidetaan ihmisen psyykkistä, sosiaalista, fyysistä, ja koulutuksellista hyvinvointia. (Tulkki 2012.) Green Care -toiminnaksi luetaan mm. eläinavusteinen terapia, hoivamaatalous ja puutarhan terapeuttinen hyödyntäminen. Euroopassa Green Care viittaa erityisesti maatiloilla tapahtuvaan kuntoutukseen ja hyvinvointiin. (Tulkki 2012; Tolvanen & Jääskeläinen 2016.)

Luontoon liittyvissä kuntoutusprosesseissa toimitaan luontoympäristössä (esimerkiksi metsässä, laavulla tai maatilalla) yhdessä muiden kanssa. Luontolähtöisen kuntoutumisen tarkoituksena on tukea asiakkaiden yhteisöllisyyttä ja vahvistaa osallisuutta. (Tolvanen 2017.) Myös eläinterapia ja eläinavusteinen työskentely luetaan luontolähtöiseksi toiminnaksi. Eläimiä käytetään monissa eri tilanteissa ja toiminnoissa apuna. On olemassa mm. lukukoiria, ratsastusterapiaa, toimintaa, jossa eläimen kanssa vieraillaan lastenkodeissa, päiväkodeissa, kehitysvammalaitoksissa ja eläimen (usein koiran) mukaan ottaminen fysio-, toiminta- sekä psykoterapiaan. (Ikäheimo 2013.) Luontoa on hyödynnetty myös kotouttamisen edistämisessä. Maahanmuuttajien syrjäytymistä on pyritty ehkäisemään ja lisäämään osallisuutta luontolähtöisien menetelmien avulla. (Jokela 2019.)

Suo, susiraja ja segregaatio -hankkeessa kysyttiin asiantuntijoilta näkemyksiä syrjäytymisen ehkäisystä. Luonto nousi haastatteluissa esiin syrjäytymiseltä suojaavana tekijänä sekä Lapissa että Kainuussa. Asiantuntijoiden mukaan luonnossa liikkuminen ja luontoharrastukset, kuten metsästys, kalastus ja marjastus, ovat monille tärkeitä harrastuksia, jotka pitävät virkeänä. Myös sitoutuminen paikkaan ja kotiseuturakkaus yhdistettiin luontoon. Ajateltiin, että henkilön, joka on tottunut liikkumaan luonnossa, olisi vaikea sopeutua elämään suurkaupungissa. Asiantuntijoiden näkemykset luonnosta osallisuutta vahvistavana ja syrjäytymistä ehkäisevänä paikkana käyvät yksiin aiheesta tehtyjen tutkimusten kanssa. Kuten edellä on todettu, luonnossa ihminen rauhoittuu ja rentoutuu. Esimerkiksi Teuvo Niemelän tutkimuksesta käy ilmi, että inarilaiset nuoret nauttivat luonnossa liikkumisesta, luonto on heille tuttu ja mielihyvää tuottava paikka, jonne haluaa palata uudestaan (Niemelä 2012). Haastatteluissa luonnon merkitys korostuikin erityisesti Inarin ja Kuhmon kaltaisilla paikkakunnilla, joissa luonto on lähellä. Luonnon merkitys ei noussut samalla tavoin esiin esimerkiksi Rovaniemen haastatteluissa.

Luonnosta ja luontoharrastuksista, erityisesti metsästyksestä ja kalastuksesta, puhuttaessa asiantuntijoiden puhe kohdistui erityisesti poikiin ja miehiin. Asiantuntijoiden puheessa miehet normalisoitiin luontoharrastajiksi toteamalla, että pojille kalastus on tärkeää ja miehille metsästys. Samalla todettiin, että kyllä naisetkin ovat alkaneet harrastaa metsästystä ja kalastusta. Tällöin metsästys ja kalastus ei näyttäytynyt jonain, mitä naiset yleensä tekevät vaan harrastuksina, joiden pariin naiset ovat vasta saapuneet. Vaikka asiantuntijoiden puheessa korostui luontoharrastusten merkitys erityisesti pojille ja miehille, myös tytöt ja naiset nauttivat luonnossa liikkumisesta ja harrastamisesta. Esimerkiksi Varpu Wiensin tutkimuksessa nuorten tyttöjen hyvinvoinnista Pohjois-Suomessa nousee esiin, että luonto on tärkeä hyvinvointia tuottava tekijä tytöille. Tytöt kokevat saavansa voimaa, rauhallisuutta ja levollisuutta luonnosta. Myös eläimet nousivat merkittäväksi voimavaraksi. (Wiens 2018.)

Hankkeessa tehtiin myös osallisuuskysely Kainuun ja Lapin alueen työttömille. Kyselystä kävi ilmi, että luonto, luontoharrastukset ja eläimet (erityisesti koira) ovat tärkeitä osallisuutta ja hyvinvointia tuottavia tekijöitä. Koiran kanssa harrastaminen, lenkkeily, puutarhan hoito ja luonnossa liikkuminen sekä marjastus rytmittävät arkea ja tuovat onnistumisten tunteita. Kyselyssä sekä miehet että naiset toivat esiin yhteyden luontoon ja luonnon merkityksen omalle hyvinvoinnille. Luonto auttaa jaksamaan, lievittää ahdistusta ja tarjoaa rauhallisen ympäristön, missä liikkua. Myös lemmikkien osuus vastauksissa oli huomattava. Usein lemmikkinä mainittiin koira. Koiran kanssa harrastaminen, päivittäinen lenkkeily ja koirasta huolehtiminen toivat arkeen mielekkyyttä. Tutkimuksissa on todettu, että koira vaikuttaa positiivisesti sekä ihmisten fyysiseen terveyteen päivittäisten lenkkien ansiosta, että myös psyykkiseen terveyteen. Koira on rakas perheenjäsen, jolle voi jutella ja jonka silittäminen rauhoittaa.

Riitta Uusisalmi
Teksti on osa Suo, susiraja ja segregaatio -hankkeen tuloksia Lapin ja Kainuun syrjäytymisilmiöstä. Hankkeen loppuraportti julkaistaan vuoden 2020 alussa.
Asiantuntijoiden haastattelut on tehty keväällä 2018 Lapissa (Inari, Kittilä ja Rovaniemi) ja Kainuussa (Kajaani, Kuhmo, Suomussalmi). Haastattelut asiantuntijat ovat olleet mm. työllisyystoimijoita, sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia, opettajia, koulukuraattoreita, mielenterveys- ja päihdetyöntekijöitä sekä kotoutumisen parissa työskenteleviä.
Osallisuus-kysely on tehty vuoden 2019 Lapin ja Kainuun alueen työttömille.

Lähteet
Ikäheimo, K. (2013) Eläimen ja ihmisen suhde. Teoksessa Ikäheimo, K. (toim.) Karvaterapiaa. Eläinavusteinen työskentely Suomessa. Solution Models House, Helsinki, 5-9.
Jokela, L. & Uusitalo, M. (2019) Luontolähtöinen kotouttaminen. Teoksessa Jokela, L. & Uusitalo, M. (toim.) Yhteinen luonto kotouttaa. PoLut-hankkeen kokemuksia ja tuloksia luontolähtöisestä kotoutumisesta. Sarja B. Tutkimusraportit ja kokoomateokset 14/2019. Lapin ammattikorkeakoulu, Rovaniemi, 13-18.
Niemelä, T. (2012) Quo vadis Homo sapiens. Luonnonrauha ja sen uhanalaisuus inarilaisnuorten käsityksissä. Acta Electronica Universitatis Lapponiensis, Rovaniemi.
Salonen, K. (2012) Mielen ja luonnon yhteyksiä – eko- ja ympäristöpsykologian näkökulma. Teoksessa Helne, T. & Silvasti, T. (toim.) Yhteyksien kirja. Etappeja ekososiaalisen hyvinvoinnin polulla. Kelan tutkimusosasto, Helsinki, 235-247.
Tolvanen, T. & Jääskeläinen, A. (2016) Osallisuutta vahvistavan, luontoon tukeutuvan kuntoutustoiminnan malli. Luontoa elämään, luontoa kuntoutukseen -teemajulkaisu 1/3. Sarja B. Raportit ja selvitykset 19/2016. Lapin ammattikorkeakoulu, Rovaniemi.
Tolvanen, T. (2017) Luontoon tukeutuvan kuntoutustoiminnan malli. Teoksessa Leppänen, T. & Jääskeläinen, A. (toim.) Luontoa elämään – toimintamalleja osallisuuden ja toimintakyvyn vahvistamiseksi. Luontoa elämään, luontoa kuntoutukseen -teemajulkaisu 3/3. Sarja B. Tutkimusraportit ja kokoomateokset 24/2017. Lapin ammattikorkeakoulu, Rovaniemi, 21-26.
Tulkki, A. (2012) Green Care – Hyvinvoinnin luontolähtöistä tukemista. Teoksessa Jankkila, H. (toim.) Green Care – Hyvinvointia pohjoisen luonnosta. Rovaniemen ammattikorkeakoulu julkaisusarja C 30. Lapin ammattikorkeakoulu, Rovaniemi, 13-25.
Wiens, V. (2018) Pohjoissuomalaisten nuorten tyttöjen hyvinvointi – hypoteettinen malli. Acta Universitatis Ouluensis, Oulu.